Laura Ihanainen tekee päivittäin töitä mahdollistaakseen sen, että kaupan hyllyiltä löytyy vastuullisia vaihtoehtoja asiakkaille. Mutta mitä kaikkea tämä pitää sisällään?
Laura on aloittanut päivänsä viemällä hänen kaksi pientä lastaan päiväkotiin, ja valmistautumalla uuteen etätyöpäivään. Hän työskentelee kehityspäällikkönä K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuustiimissä. Hänen työnkuvaansa kuuluu ruuan vastuullisuuskysymyksiin liittyviä toimia laidasta laitaan.
Laura valmistui agronomiksi vuonna 2006, ja valmistumisen jälkeen hän teki töitä päivittäistavarakaupassa lemmikkiruokien ja -tarvikkeiden tuotepäällikkönä.
Lauraa on aina kiinnostanut ruokaketjujen kehittäminen vastuullisemmaksi. Vuonna 2011 hän aloitti aiheen parissa tohtoriopinnot sekä työt Turun yliopistossa projektipäällikkönä. Siellä hän veti esimerkiksi lähiruuan ekologisten vaikutusten selvityshanketta, mistä piti kovasti. Sitten elämä vei mennessään ja Laura työskenteli välissä seitsemän vuotta ohjelmistoalalla päivittäistavarakaupan prosesseissa.
”10 vuottaa teoriaa takana ja nyt saa suorittaa”
Laura viimeisteli väitöskirjansa yritysvastuusta ja kulutusvalinnoista, ja väitteli itsensä elintarviketieteiden tohtoriksi vuonna 2020. Kun hänen nykyiseen tehtäväänsä aukesi paikka, oli siihen haettava heti.
”Tämä oli kuin nenä päähän. Teoriassa kymmenen vuotta olen perehtynyt aiheeseen ja tässä tehtävässä saa sitten suorittaa”, Laura hymyilee.
Laura nauttii työssään eniten siitä, että saa tehdä töitä kestävän kehityksen eteen.
Vastuullinen ruoka on kiehtonut Lauraa aina. Ruuantuotanto on tullut hänelle tutuksi jo varhain, sillä hän kasvoi puoliksi maatilalla.
”Olen toiminut traktorikuskina pidempään kuin olen ajanut autoa. Siihen saakka, kun meidän pellot myytiin kymmenisen vuotta sitten”, Laura naurahtaa.
Maatilalta on kotoisin myös vahva hevostausta. Eläinten hyvinvointi on sitäkin kautta tullut hänelle hyvin tärkeäksi. Se onkin yksi osa-alue vastuullisuudessa, mikä on Lauralle lähellä sydäntä.
”Luomu toimii erinomaisena esimerkkinä”
Työssään Laura muun muassa edistää tuotetietoihin sekä EU:n kiristyvään vastuullisuussääntelyyn liittyviä asioita. Esimerkiksi Kestävyysraportointidirektiivi, CSRD sekä Metsäkatoasetukseen liittyvät tietotarpeet pitävät Lauran kiireisenä. Vastuullisuustiedolla johtaminen Keskon päivittäistavarakaupassa on Lauran vastuulla.
Kaupan tuotevalikoimaan on määritelty kestävät tuotteet, joilla on verraten pienemmät ilmastovaikutukset, sekä positiivisempi vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Luomutuotteet kuuluvat näihin kaupan kestäviin tuotteisiin.
“Teemme töitä sen eteen, että asiakkaalla olisi mahdollisuus valita vastuullisesti”, Laura kertoo.
Henkilökohtaisesti luomu on Lauralle tärkeää etenkin luonnon monimuotoisuuden tukemisen ja eläinten hyvinvointiin liittyvien tiukempien vaatimusten takia.
Hän näkee luomussa monia muitakin hyviä ominaisuuksia kuten sen, että luomu on hyvin tarkoin valvottu tuotantotapa. Luomun vahvuuksiin kuuluu erityisesti myös maaperästä ja kasvukunnosta huolehtiminen ja esimerkiksi orgaanisten lannoitteiden käytöllä on positiiviset vaikutukset maaperään. Laura painottaa, että on hienoa, että luomun kestäviä viljelymenetelmiä otetaan mukaan myös tavanomaiseen viljelyyn kestävinä ratkaisuina.
”Uudistavan viljelyn kannalta luomusta on ammennettavissa hyviä menetelmiä myös tavanomaiseen puoleen”, Laura pohtii.
Luomu tulevaisuudessa
Lauran mukaan luomu sopii tulevaisuuden vastuulliseen ruokaan hyvin. Hän uskoo vahvasti, että kysyntää kyllä on, mutta pitäisi varmistaa paremmin, että tarjontapuoli on kunnossa.
”Näkisin, että on sellaisia hyvin kasvavia tuoteryhmiä, missä olisi tilaa kasvattaa luomun osuutta, kun vain löydettäisiin ratkaisut luomutuotannon tuomiseen myös sinne. Tulevaisuudessa voitaisiin tehdä uusia aluevaltauksia alueille, missä luomuvaihtoehdot ei vielä edes olla mukana”, Laura miettii.
Vaikka siinä on haasteensa, on aikaisemminkin arvoketjun yhteistyöllä onnistuttu löytämään ratkaisuja millä on pystytty kehittämään luomutuotevalikoimaa. Laura myös pohtii, että kotimaisten luomutuotteiden lisääminen olisi tärkeää.
”Luomussa ei välttämättä aina ole niin laajasti saatavilla kotimaisia vaihtoehtoja, ja tämä on arvovalinta, jota esimerkiksi itse joudun punnitsemaan, kun teen ruokaostoksia”, Laura kertoo.
Laura korostaa, että myös luomutuotantoa itsessään pitää kehittää.
”On ihan mahtavaa, miten edelläkävijäviljelijät vievät myös luomua eteenpäin ja ihan harppauksin”, Laura iloitsee.
Hän näkee tulevaisuudessa mahdollisuuksia siinä, että ruuantuotantoa ylipäätään kehitetään, ja uusia vastuullisia toimintamalleja otetaan laajasti käyttöön luomun ulkopuolellakin.
Tutustu luomun tekijöihin
Teksti on tuotettu Euroopan unionin osarahoittamassa Luomu. Se on hyvä merkki -hankkeessa vuosina 2020-2022.