Luomumansikan satokausi on Etelä-Suomessa jo alkanut ja mansikkaa kypsyy vauhdilla myös muualla Suomessa. Luomumansikoiden vuosi vuodelta kasvava kysyntä kertoo siitä, että kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia siitä, miten mansikat tuotetaan. Pro Luomu julkaisee noin 70 luomumansikkatilan listan, joka auttaa herkkusuita lähimmän mansikkapaikan löytämisessä.

Katso kaikki luomumansikkatilat

Lämmin alkukesä ja sateet ovat vauhdittaneet luomumansikan kypsymistä. Eteläisimmässä Suomessa kausi on jo hyvässä vauhdissa ja mikäli lämpimät säät jatkuvat, saadaan satoa myös muualla Suomessa heti juhannuksen jälkeen. Luomumansikan satokausi alkaakin monin paikoin noin viikkoa edellisvuotta aiemmin.

Mansikoiden kukinta on ollut tänä vuonna runsasta, eikä yöpakkasia ole ollut niin laajasti kuin yleensä. Tiedossa on siis hyvä sato, mikäli lämmintä ja sadetta saadaan sopivassa suhteessa. Satokausi saattaa paikoin jäädä kuitenkin lyhyeksi, sillä monet lajikkeista näyttäisivät kypsyvän samaan aikaan.

– Viime vuonna peltoon jäi paljon mansikkaa, kun sateet tuhosivat loppusadon. Nyt toivotaan hyvää kesää, sillä mansikka kukkii hyvin ja tutut kausipoimijatkin ovat jälleen tänä kesänä tulossa töihin, kertoo Anniina Mäkiranta Päivärinteen Luomutilalta Teuvalta.

Luomamansikalla riittää kysyntää

Luomumansikkaa voi ostaa suoramyyntinä ja itsepoimintana tiloilta, mutta lisäksi monet viljelijät myyvät mansikoita myös REKO-renkaissa, joissa marjoille on paljon kysyntää.

– Suoramyynnissä kuluttajat ovat tarkkoja laadun suhteen ja antavat palautetta, mikä auttaa viljelijää, kertoo Anniina Mäkiranta.

Koronapandemia lisäsi viime kesänä kuluttajien kiinnostusta suoraan tiloilta ostamiseen, ja monilla luomumansikkatiloilla koettiinkin suorastaan asiakasryntäys. Tänä kesänä tilat varautuvat ruuhkaan ja monet toivovatkin kuluttajien tarkistavan mansikoiden saatavuuden ennen tilalle tulemista. Näin ihmismäärät saadaan pidettyä kohtuullisena eivätkä mansikanostajat joudu ajamaan tilalle turhaan, mikäli marjoja ei riitä kaikille.

Luomumansikka viljellään ympäristöystävällisesti

Luomumansikoiden kasvava kysyntä kertoo siitä, että kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia siitä, miten mansikat tuotetaan.

Luomumansikka viljellään ilman kemiallisia torjunta-aineita ja väkilannoitteita. Tauteja ja tuholaisia torjutaan biologisin keinoin käyttämällä esimerkiksi mehiläisiä harmaahomeen torjunnassa ja feromoni- ja liima-ansoja peltoluteiden torjunnassa. Mansikkakäytävillä ruoho pidetään mahdollisimman lyhyenä, mikä osaltaan estää tuholaisten liikkumista mansikkakasvustosta toiseen.

– Kun torjunnassa käytetään biologisia keinoja, ei mansikkaan jää mitään torjunta-ainejäämiä, kertoo Juha Tarvainen Mansikka-ahon Luomutilalta Kuopiosta.

Pro Luomun toiminnanjohtajan Aura Lamminpartaan mukaan luomumansikan viljely on vaativaa.

– Oikotietä mansikkaa paljon vaivaavien tauti- ja tuholaishaasteiden selättämiseen ei ole, joten viljely vaatii viljelijältä tavanomaista enemmän ammattitaitoa, kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä. Työ kuitenkin palkitsee tekijänsä, sillä luomumansikat ovat makeita ja haluttuja herkkuja, hän toteaa.

Löydä oma luomumansikkapaikkasi

Pro Luomu on päivittänyt verkkosivuilleen noin 70 luomumansikkatilan yhteystiedot. Monet tilat tarjoavat kuluttajille niin suoramyyntiä kuin itsepoimintaa, ja tiloja löytyy ympäri Suomen aina Paraisilta Sotkamoon.

Luomumansikoiden lisäksi monella tilalla on tarjolla myös muita luomumarjoja, kuten pensasmustikkaa, vadelmaa ja herukkaa. Muutamalla tilalla tuotetaan myös luomutyrniä ja -saskatoonia.

Viime vuonna luomumansikkaa viljeli Suomessa 171 yritystä yhteensä 216 hehtaarilla, mikä oli 28 % enemmän kuin edellisvuonna. Kokonaissato oli noin 382 000 kiloa. Luomumansikan viljelijöiden määrä on noussut tasaisesti viime vuosina, joten luomumansikoita on tarjolla yhä useammille mansikan ystäville.

Katso kaikki luomumansikkatilat

Lisätietoja: Aura Lamminparras, toiminnanjohtaja, Pro Luomu ry, puh. 040 556 8097, aura.lamminparras@proluomu.fi