Olka ja Heikki Mustalampi kehittävät Vertin luomutilasta kokonaisuutta, jonka osat tukevat toisiaan. Tavoitteena on ympäristön ja ilmaston näkökulmasta kestävä ja taloudellisesti kannattava tila.

Vertin tilalla, Mikkelin Haukivuorella, on herätty maaliskuun aurinkoiseen pakkaspäivään. Heikki Mustalampi pitää kahvitaukoa, kupissa on yksi päivän monista tuplaespressoista. Iltapäivällä mennään kuulemma jo triplan voimin. Olka Mustalampi on hetken mukana tilan puuhissa ennen töihin lähtöä. Olka on koulutukseltaan proviisori ja osa-aikaisesti töissä apteekissa.

”Toki kun tässä tilalla asutaan, niin ovesta ulos astuessa näkee, mitä kaikkea voisi tehdä. Ehkä itselle se tuokin joskus paineita varsinkin kiireisimpään aikaan niinä päivinä, kun täältä lähtee muualle töihin”, Olka Mustalampi kertoo.

Varsin kiireiseltä luomutilan toiminta kuulostaakin: on sipulin ja mansikan viljelyä, Hereford-karjaa, hunajantuotantoa ja omenatarha.

Heikin tila työllistää kokopäiväisesti. Koko perhe on kuitenkin mukana tilan hoidossa: Olka on Heikille tärkeä työpari ja pariskunnan 12-vuotias tytär Tilda on suurena apuna arjen pyörityksessä ja eläinten hoidossa.  Lisäksi laaja ja monipuolinen toiminta työllistää joukon kausityöläisiä.

Luomussa viehättää luovuus

Vertin tilan historia ulottuu 1700-luvun puoleen väliin saakka. Pariskunta on jo kuudes sukupolvi, joka tilaa isännöi ja emännöi.  Kun vastuu tilasta siirtyi Olka ja Heikki Mustalammelle, siirryttiin myös luomuun. Luomu on heille arvovalinta – valinta kestävyyden puolesta, kuten Heikki sanoo.

Luomussa heitä viehättää myös tietty luovuus. Kun torjunta-aineita tai keinolannoitteita ei käytetä, kaivataan välillä kekseliäisyyttä. Pelle Pelottoman touhua on ollut esimerkiksi sipulinviljelyssä rikkakasvien torjuntaan käytettävän liekittimen rakentaminen. Tila oli myös ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön siirrettävää kanalaa, jonka avulla kanoja voi siirtää uudelle lohkolle ja näin saadaan niille aina tuoretta kasvustoa laidunnettavaksi.

”Meillä luovuus on myös sitä, että tilasta on rakennettu tuotannon eri osa-alueet tiiviisti linkittävä kokonaisuus. Esimerkiksi hunajantuotanto ja mansikanviljely on hyvä yhdistelmä. Ravinnehuollon perustan muodostaa nautakarja. Nautakarjan lannasta tehdään kompostia peltoon levitettäväksi ruokkimaan maan mikrobeja, ja näin saadaan viljavuutta nostettua”, kertoo Heikki Mustalampi.

Myös tilan metsät on otettu kokonaisuuteen kiinteästi mukaan. Savossa aikoinaan yleisiä perinnebiotooppeja, kuten hakamaita ja perinteisiä puustoisia metsälaitumia, on kunnostettu ja otettu uudelleen laidunkäyttöön. Kun karja laiduntaa mahdollisimman paljon niitä, peltopinta-alaa vapautuu muille viljelykasveille kuten sipulille ja mansikalle.

Yhteistyössä on voimaa

Luomusipulin ja -mansikan viljely alkoi tilalla kokeiluina pienillä pinta-aloilla. Olka ja Heikki kertovat, että viljelyssä on käyty läpi varmasti kaikki koettelemukset, mitä vain voi olla. Kun kokemusta karttuu, myös varmuutta tulee lisää. Myös monipuolinen toiminta tuo vakautta, vaikka välillä menisi jollain osa-alueella pieleen.

”Valmista ei tule ikinä. Ei voi sanoa, että nyt osataan tämä, vaan viljely vaatii jatkuvaa kehittymistä. Kymmenen vuoden päästä on varmasti tehty taas hurja määrä virheitä, joista on opittu ja ja parhaassa tapauksessa virheistä on jalostunut uuttakin toimintaa ja osaamista”, pohtii Heikki Mustalampi.

Vertin tilan luomusipulit kulkevat suomalaisten ruokapöytiin Suvituore-tuotemerkillä Tuoreverkon kautta. Heikki Mustalammen mielestä tämä on ollut keskeinen edellytys sille, että toimintaa on pystytty kehittämään, sillä tuotannolle täytyy olla suhteellisen vakaa markkina. Myös yhteistyö Haukivuoren muiden luomuviljelijöiden kanssa antaa paljon. Yhdessä tutkitaan ja pohditaan uusia avauksia ja tuotannon kehittämistä.

Luomumansikka myydään suoraan tilalta joko kerättynä tai itsepoimintana. Vaikka mansikkasesonki työllistää, Olka Mustalampi pitää tärkeänä, että tuottajana on mahdollisuus tavata asiakkaita ja saada suoraa palautetta. Monet ovat kehuneet tilan mansikoita erityisen makeiksi. Ja paras asiakaspalaute on tietenkin se, kun asiakas tulee uudestaan ja tuo kaveritkin mukanaan.

Heikki ja Olka Mustalampi seuraavat myös ajankohtaista maatalous- ja ympäristökeskustelua. Heidän mielestään on tärkeää, että asioita nostetaan esille – se on kehityksen edellytys.

”Uskon, että jokainen meistä viljelijöistä pyrkii tekemään parhaansa. Vastakkainasettelua en toivo, vaan olisi tärkeää, että keskustelu olisi asiallista ja rakentavaa. Kunnioitettaisiin toisia puolin ja toisin”, Heikki sanoo.

Vuodenajasta riippuen työpäivät ovat hyvin erilaisia, vaikka karja tuokin tiettyä rytmiä jokaiseen päivään. Näin maaliskuussa Vertin tilan työt jatkuvat esimerkiksi seuraavalla etäpalaverilla. Kolmen kuukauden kuluttua työpäivä näyttää aivan erilaiselta, siirretään ehkä karjaa lohkolta toiselle tai pyydystetään karannutta mehiläisparvea. Puolen vuoden päästä ollaan jo sadonkorjuussa.

Kuvat: Tilda Mustalampi

Teksti on tuotettu Euroopan unionin osarahoittamassa Luomu. Se on hyvä merkki -hankkeessa vuosina 2020-2022.