Vuoden 2022 päivittäistavarakaupan luomumarkkinan arvo oli noin 375 miljoonaa euroa. Inflaatio vaikuttaa kuluttajakäyttäytymiseen voimakkaasti, ja yli puolet suomalaisista kokee, että ruuan hinnan nousu vaikuttaa oleellisesti ostoskorin vastuullisuuteen. Tällä on näkyviä seurauksia luomumarkkinalle, jonka arvo laski yli kymmenen vuoden hyvän kehityksen jälkeen.

Luomutuotteita myytiin vähittäiskaupassa 375 miljoonalla eurolla vuonna 2022, arvioi luomualan yhteistyöjärjestö Pro Luomu. Myynti laski kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta. Volyymin muutoksesta ei ole tarkkaa tietoa saatavilla, mutta elintarvikkeiden hintojen nousu huomioiden Pro Luomu arvioi, että volyymi on laskenut vielä arvoakin enemmän. Luomun osuus päivittäistavarakaupan elintarvikemarkkinan arvosta oli 2,2 prosenttia.

Tuoreessa kuluttajatutkimuksessa (Kantar TNS Agri 2023) 57 prosenttia suomalaisista kertoi kokevansa, että ruuan hinnan nousu vaikuttaa olennaisesti siihen, miten hyvin he voivat huomioida vastuullisia valintoja ruokaostoksilla. Lisäksi jopa 67 prosenttia suomalaisista kertoo hintojen nousun vaikuttavan yleisesti siihen, mitä ruokaa he kaupasta ostavat.

Osa luomutuoteryhmistä pärjäsi ruuan hinnan noususta huolimatta kohtuullisesti. Luomulastenruuat oli kuitenkin ainoa tuoteryhmä, joka onnistui kasvattamaan sekä arvoa että volyymia. Muutoksia arvossa ja volyymissa ei ollut juurikaan keltaisten rasvojen, mehujen ja mehukeittojen sekä hiutaleiden ja suurimoiden tuoteryhmissä.

Luomun myynti laski sekä arvossa että volyymissa mitattuna eniten tuoreessa lihassa, lihavalmisteissa, vihanneksissa, kasvijuomissa ja panimotuotteissa. Arvossa mitattuna luomu menetti markkinaosuuttaan eniten kananmunien, vihannesten ja kasviöljyjen tuoteryhmissä.

”Ruuan hinnan nousu ja kuluttajien lisääntynyt hintatietoisuus ovat vaikuttaneet luomun myyntiin selvästi. Valitettavasti kuluttajat joutuvat tällä hetkellä pohtimaan kaikkia vastuullisia valintoja ruokakaupassa kukkaron kautta”, sanoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

Suomalaiset myös palasivat syömään kodin ulkopuolelle eli ravintoloihin ja ruokapalveluihin, mikä laski yleisestikin esimerkiksi perusraaka-aineiden, kuten kasvisten ja lihan myyntiä.

Luomulla edelleen potentiaalia

Tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan 52 prosenttia suomalaisista pitää luomua vähintään melko tärkeänä ominaisuutena elintarvikkeelle.

”Luomu kiinnostaa suomalaisia edelleen, ja osana isompaa vastuullisuustrendiä kulutuksen voidaan nähdä pitkällä aikavälillä kasvavan. Kuluva vuosi voi olla vielä luomulle hankala, mutta inflaation tasaantuessa luomumarkkina todennäköisesti lähtee taas kasvuun”, sanoo Aura Lamminparras.

Poikkeukselliset tilanteet yhteiskunnassa tekevät kuluttajakäyttäytymisestä hankalaa ennakoida. Jo koronapandemia vaikutti luomun myyntiin, sillä ensimmäisenä vuonna 2020 tehtiin ruokaa kotona ja luomun myynti nousi vahvasti. Seuraavana vuonna suosiossa olivat valmisruuat, joissa luomuvaihtoehtoja ei ole, joten luomumarkkinan kasvu pysähtyi.

”Tällaisten kuluttajakaupan heilahteluiden takia olisi tärkeää, että luomulla olisi vahva jalansija esimerkiksi ruokapalveluissa ja muissa ammattikeittiöissä. Näin alkutuotanto ja jalostava teollisuus uskaltaisivat panostaa luomuun, mikä heijastuisi todennäköisesti myös kuluttajapuolelle esimerkiksi monipuolisempana valikoimana”, pohtii Aura Lamminparras.

Arvio luomun myynnistä perustuu Pro Luomun kaupparyhmiltä keräämiin tietoihin.

Lisätietoja:

Aura Lamminparras, toiminnanjohtaja, Pro Luomu ry, puh. 040 556 8097, aura.lamminparras@proluomu.fi