Luomutuotteissa ei saa käyttää keinotekoisia makeutta eikä väriä. Päänvaiva tuotekehittäjälle, mutta hyvä merkki heille, jotka arvostavat sitä, että makeus ja väri ovat peräisin aidoista raaka-aineista.

Säilyvyyden, halutun rakenteen, maun tai ulkonäön vuoksi elintarvikkeisiin voidaan lisätä erilaisia lisäaineita. Luomuelintarvikkeissa lista on lyhyt, sillä lisäaineita sallitaan vain murto-osa tarjolla olevista aineista. Tällä hetkellä luomussa sallittuja aineita on noin 10 % tavanomaisissa elintarvikkeissa sallituista lisäaineista.

Luomutuotteesta et löydä esimerkiksi keinotekoisia makeutusaineita ollenkaan. Luomutuotteiden makeus tulee aidoista raaka-aineista, kuten hedelmistä, luomusokerista, hunajasta tai esimerkiksi agavesiirapista.

Ei keinotekoisia elintarvikkeiden lisäaineita

Luomuelintarvikkeissa keinotekoiset makeutusaineet, kuten aspartaami ja asesulfaami K ovat kiellettyjä. Koska keinotekoisia, kalorittomia makeutusaineita ei luomussa voi käyttää, kauppojen valikoimista ei löydy esimerkiksi luomusertifioituja kevytjuomia.

Tietyn väristen ruokien houkuttelevuus on pääosin opittua. Miellämme kauniin vihreät kasvikset tuoreiksi ja ruskeat pilaantuneiksi. Kun kaupassa ostamme lihaa, punainen väri yhdistyy tuoreuteen. Assosiaatio on vahva: on havaittu, että sama mehu punaisena maistuu enemmän marjoille kuin vaikkapa vihreä.

Luomuelintarvikkeiden värit tulevat luonnosta. Väriaineiden käyttö lisäaineena ei ole luomussa sallittua, joten värin täytyy tulla luonnollisista raaka-aineista. Luomussa myös eläinten rehussa on sama periaate. Esimerkiksi luomukanojen rehussa ei ole väriainetta vaan keltuaisen väri tulee ruuasta.

Ruokavirasto: Usein kysyttyä luomuelintarvikkeista

Ruokavirasto: Luomussa sallitut lisä- ja apuaineet

Elintarvikkeiden lisäaineiden alkuperä

  1. Luontainen lisäaine on peräisin luonnosta. Se saadaan kasvi- tai eläinperäisestä raaka-aineesta esimerkiksi uuttamalla.
  2. Luontaisen kaltainen lisäaine valmistetaan kemiallisesti, mutta samaa yhdistettä esiintyy luonnossa.
  3. Synteettinen lisäaine valmistetaan kemiallisesti eikä sitä esiinny luonnossa.

Luomuelintarvikkeiden valmistuksessa sallituista noin 50 lisäaineesta suurin osa on luontaisia. Sallittujen lisäaineiden määrä luomuelintarvikkeissa on muutenkin rajoitettu vain välttämättömiin aineisiin ja esimerkiksi aromiaineista on sallittu ainoastaan luontaiset aromiaineet. Monien sallittujenkin lisäaineiden käyttö on hyvin rajattua, kuten käyttö vaikkapa vain tietyn juustotyypin kuoressa.