Luomun myynti pysyi vuonna 2021 lähellä edellisen vuoden tasoa ja kysynnän kasvu tasaantui. Vertailu huippuvuoteen 2020 näyttää joissakin tuoteryhmissä laskua, mutta selkeitä nousijoitakin löytyy esimerkiksi mehuissa ja mehukeitoissa, maustamisessa, panimotuotteissa ja lastenruuissa. Haasteena luomumyynnin kehitykselle oli erityisesti valmisruokien myynnin voimakas kasvu, sillä tuoteryhmässä ei juurikaan ole luomuvaihtoehtoja.

Luomutuotteita myytiin vähittäiskaupassa 407 miljoonalla eurolla vuonna 2021, arvioi luomualan yhteistyöjärjestö Pro Luomu. Myynti laski 0,5 prosenttia edellisestä vuodesta, mutta on kasvanut 9,3 prosenttia vuodesta 2019 eli pandemiaa edeltäneestä ajasta.

Luomun myynti kehittyi päivittäistavarakaupan kokonaismyyntiä vähemmän, sillä päivittäistavarakaupassa elintarvikkeiden myynti kasvoi 2,3 prosenttia vuonna 2021 (Lähde: PTY). Luomun osuus päivittäistavarakaupan kokonaismyynnistä oli viime vuonna noin 2,5 prosenttia.

Leivontabuumista valmisruokiin

Vuoden 2021 luomun myyntiluvut vertautuvat koronapandemian ensimmäiseen vuoteen eli päivittäistavarakaupan myyntien ennätysvuoteen, jonka takia luomun kasvu jäi monissa tuoteryhmissä vähäiseksi tai kääntyi jopa laskuun.

”Vuonna 2020 leivontabuumi näkyi selkeästi muun muassa luomujauhojen myynnissä, joka kasvoi tuolloin lähes 30 prosentin vauhtia, viime vuonna jauhojen myynti taas laski noin 10 prosenttia. Tästä voisi päätellä, että isoin innostus leipomiseen on laantunut ja ihmiset ovat ehkä vuonna 2021 liikkuneet jo enemmän myös kotiympyröiden ulkopuolella”, pohtii Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

Luomun myynti laski selkeästi myös maidon ja muiden nestemäisten maitotuotteiden, kasviöljyjen ja pakasteiden tuoteryhmissä. Selkeää kasvua edellisvuoteen oli puolestaan mehuissa ja mehukeitoissa, maustamisessa, panimotuotteissa ja lastenruuissa.

Luomumyynnin kehitys eri tuotekategorioissa heijastelee koko elintarvikemyynnin kehitystä. PTY:n julkaisemien elintarvikkeiden myyntilastojen mukaan peruselintarvikkeiden kuten maidon, lihan, jauhojen ja pakastevihanneksien myynti laski viime vuonna, kun taas valmisruokien myynti kasvoi hyvin voimakkaasti.

”Viime vuonna koko elintarvikkeiden myynnin kasvusta puolet tuli valmisruokien myynnin kasvusta. Luomutuotteita on valmisruokien kategoriassa hyvin marginaalisesti, joten luomu ei tästä kulutuksen muutoksesta raaka-aineista valmiisiin tuotteisiin onnistunut hyötymään. Olisi todella tärkeää, että jatkossa kasvavaan valmisruokakategoriaan saataisiin lisää luomuvaihtoehtoja”, sanoo Aura Lamminparras.

Kysynnän kasvattamiseksi tarvitaan lisää luomutuotteita

Yhä useampi kuluttaja on kuitenkin kiinnostunut vastuullisista elintarvikevalinnoista ja haluaisi lisätä luomun käyttöä. Syksyllä 2021 julkaistun luomun kuluttajabarometrin mukaan luomua viikoittain ostavista aktiivikuluttajista 83 prosenttia aikoo lisätä luomun kulutusta jatkossa, koko väestössä vastaava luku on 53 prosenttia.

Pro Luomun puheenjohtaja ja Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Harri Hovi toivoo tarjolle uusia tuotteita luomukysynnän kasvattamiseksi.

”Koronan myötä suomalaisten tuotteiden suosiminen on ollut historiallisen korkealla. Uskon, että kysyntäpotentiaalia on luomullakin, hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi luomumunat ja luomulastenruoat, joissa on jo vakaa käyttäjäkunta. Luomussakin pitää pystyä tarttumaan pinnalla oleviin trendeihin, ja kehittää uusia tuotteita kasvaviin tuoteryhmiin asiakkaiden kiinnostuksen mukaisesti”, sanoo Harri Hovi.

Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras on samoilla linjoilla.

”Vastuullisuuden vaatimusten kasvaessa ruokavalinnoissa luomu on selkeä ratkaisu, jonka avulla kuluttajan on helppo tehdä kestäviä valintoja. Kysynnän kasvattamiseksi tarvitsemme kuitenkin lisää hyviä luomutuotteita ja vaikuttavaa viestintää luomun hyödyistä”, Lamminparras sanoo.

Lisätietoja:

Aura Lamminparras, toiminnanjohtaja, Pro Luomu ry, puh. 040 556 8097, aura.lamminparras@proluomu.fi .