Koronapandemia kasvatti luomun myyntiä voimakkaasti Euroopassa, ja vuonna 2021 luomun myynti Euroopassa oli ennätykselliset 54,5 miljardia euroa. Hintojen nousu on kuitenkin pysäyttänyt luomumarkkinan hyvän kasvun, joka alustavien arvioiden mukaan jopa kääntyi laskuun vuonna 2022. Suurimmissa luomumarkkinoissa luomun myynti on kuitenkin edelleen korkeammalla tasolla kuin ennen koronapandemiaa eli vuotta 2019.

Korona lisäsi voimakkaasti luomun kulutusta Euroopassa vuosina 2020–2021. Kun ravintolat olivat kiinni, ruuan laittaminen kotona lisääntyi, ja myös luomun osuus eurooppalaisten ostoskorissa kasvoi. Esimerkiksi Saksassa luomun markkinaosuus kasvoi kahdessa vuodessa 5,8 prosentista 7 prosenttiin.

Ukrainan sodan aiheuttama inflaatio ja ruuan hinnan nousu on muuttanut kuitenkin luomumarkkinan tilannetta voimakkaasti, ja vuonna 2022 luomumarkkinan pitkään jatkunut hyvä kehitys kääntyi Euroopassa.

”Kuluttajat ovat nyt selkeästi hintaherkempiä ja ostovoima on heikentynyt halki Euroopan. Siirtymää luomumyynnissä on tapahtunut erityisesti halpahintamyymälöihin ja kauppojen omiin merkkeihin”, kertoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

Vuoden 2022 osalta kaikkien maiden markkinalukuja ei ole vielä julkaistu, mutta ennakkotietojen mukaan luomumyynnit laskivat Euroopan suurissa luomumarkkinoissa Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa. Näiden neljän maan osuus koko Euroopan luomumarkkinasta on 65 %. Sveitsi näyttää olevan ainoa viidestä Euroopan suurimmasta luomumarkkinasta, jossa luomumyynti kehittyi viime vuonna koko elintarvikemarkkinaa paremmin.

”Ilmeisesti Keski-Euroopassa luomuun erikoistuneet myymälät eli luomukaupat ovat kärsineet eniten, kun taas halpahintamyymälöissä luomu on pitänyt paremmin pintansa. Esimerkiksi Saksassa luomutuoretuotteet kasvoivat halpahintamyymälöissä jopa koko markkinaa nopeammin”, kertoo Aura Lamminparras.

Pohjoismaissa trendi vaikuttaa olevan sama. Luomun myynti on laskenut vuonna 2022 myös Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Tanska oli vuonna 2021 maailman ykkönen luomuna markkinaosuudella mitattuna ja jatkaa todennäköisesti ykkösenä myös vuonna 2022. Tanskalaisista 73 prosenttia kertoo edelleen ostavansa luomua viikoittain.

Kokonaismarkkinan laskusta huolimatta isoissa luomumaissa Saksassa, Ranskassa ja Tanskassa luomun myynti on edelleen korkeammalla tasolla kuin ennen koronapandemiaa eli vuotta 2019. Luomumarkkinoiden pitkän aikavälin kasvua tukevat Euroopassa EU:n Green Deal -strategiat, joiden mukaisesti EU aikoo lisätä luomutuotantoa ja -kulutusta.

Eurooppa vastaa yksistään lähes 44 % koko maailman luomumarkkinasta. Valtaosa maailman luomutuotteista myydään Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, ja maailman suurimmat luomumarkkinat ovat USA, Saksa ja Ranska.

Luomu tilastoissa

Vuoden 2021 luomun maailmanmarkkinaluvut sekä ennakkotietoja vuoden 2022 markkinatilanteesta julkaistiin tiistaina 14.2.2023 maailman suurimmilla luomumessuilla Biofachissa Saksan Nürnbergissä.

Luomututkimuslaitos FiBL kokoaa ja julkaisee yhdessä IFOAM:in kanssa vuosittain maailman luomun tilastollisen vuosikirjan. Nyt julkistetusta vuoden 2021 maailmantilastosta selviää mm. luomun markkinaosuudet eri maissa, luomukulutus asukasta kohden, luomupeltoalan kehitys ja Euroopan luomutuonti.

Suurimmat luomun kulutukset asukasta kohden vuodessa

  • Sveitsi 425 euroa
  • Tanska 384 euroa
  • Luxemburg 313 euroa
  • Itävalta 268 euroa
  • Ruotsi 266 euroa
  • (Euroopassa keskimäärin 66 euroa)

The World of Organic Agriculture 2023: https://www.fibl.org/fileadmin/documents/shop/1254-organic-world-2023.pdf

Biofach-messut jatkuivat perjantaihin saakka ja mukana oli myös 12 suomalaista luomua markkinoivaa yritystä. Business Finlandin Food from Finland-osastolla olivat mukana: Fazer, Finnamyl, Finnish Superberries, FP Kotaja, Helsingin Mylly, Jokilaakson Juusto, Kiantama, Kinnusen Mylly – 65 Oats, Luonnonvarakeskus/Squee, Moodfood, Raisio Nutrition ja Suomisen Maito.

Lisätietoja:

Aura Lamminparras, toiminnanjohtaja, Pro Luomu ry, puh. 040 556 8097, aura.lamminparras@proluomu.fi