Glögikausi on parhaimmillaan juuri nyt ja jatkuu aina joulun yli. Tarjolla oleva suomalaisten luomuglögien valikoima on runsas. Monet niistä ovat pärjänneet hyvin glögitesteissä juuri aitojen makujen vuoksi.

Luomuglögien runsaan valikoiman takaa suuri määrä suomalaisia pientuottajia ympäri Suomea. Laaja valikoima glögejä löytyy myös pohjoisen marjoja käyttävältä Lapin Marialta. Suomen myydyimpien luomuglögien lisäksi heillä on myös erikoisempia vaihtoehtoja, joista löytyy esimerkiksi kuusenkerkän, tyrnin ja inkiväärin makuja.

”Tänä vuonna on erittäin hyvin vastaanotettu suodattamattomasta omenamehusta ja kerkästä tehty vaalea glögi”, Lapin Marian perustaja Saska Tuomasjukka kertoo.

Myös monien kauppojen hyllyiltä löytyy runsas valikoima luomuglögejä. Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Marika Auersalmen mukaan heidän asiakkaillaan on laaja kirjo toiveita, ja siksi valikoimissa on myös erikoisempia luomuglögimakuja.

”Kaikkia glögejä yhdistää yksi asia; aidot ja maistuvat mausteet ja näin voimakkaat aromit pääsevät loistavasti esiin kuumissa juomissa. Luomumausteet ovatkin joulun alla yksi selkeä tuoteryhmä, jota asiakkaat hakevat”, hän toteaa.

”Tavanomaiset viinirypäleet nousevat vuosittain torjunta-ainejäämätilastojen kärkeen, joten myös rusinat ja muut glögien lisukkeet kannattaa valita luomuna”, Marika Auersalmi lisää.

Uudesta luomukeruuasetuksesta haasteita luomutuottajille

Luomutuottajat kokevat joidenkin luomuglögien raaka-aineiden saannin haasteellisena. Ruokaviraston vuonna 2019 asettama luomukeruuasetus vähensi keruualuetta puolella ja tätä luomutuottajat pitävät toiminnalleen epäsuotuisana.

”Vaikutukset näkyvät. Tuotteita jää lanseeraamatta, koska hinta karkaa käsistä eikä raaka-aineen saatavuutta voi taata”, Tuomasjukka summaa.

Luomun maut ovat aitoja

Luomuglögit valmistetaan laadukkaista ainesosista ja marjapitoisuus niissä on monesti tavanomaiseen verrattuna korkeampi. Lapin Maria Oy:n Saska Tuomasjukka muistuttaa, että luomu on ekologinen valinta.

”Luomu edistää luonnon monimuotoisuutta, kuten pölyttäjien selviytymistä, koska se ei perustu kemiallisiin torjunta-aineisiin tai monokulttuureihin”, hän toteaa.