Valmistus
- Pakastettu tuote sulatetaan hitaasti omassa pakkauksessaan enintään + 6 asteisessa jääkaapissa ennen sen kypsentämistä. Mitä kookkaampi tuote on kyseessä, sitä kauemmin tulee varata aikaa sulatukseen. Sulatettu tuote tulee kypsentää mahdollisimman pian sulatuksen jälkeen.
- Ota sulatettu liha huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsennystä
- Poista sisäfileistä kalvot
- Paista sisäfileitä kuumalla paistinpannulla käännellen n. 2 – 4 minuutin ajan rasvan tai öljyn kera. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Huomioi, että tuotteen koko, kypsennyslämpötila sekä erilaiset valmistusmenetelmät vaikuttavat kypsennysaikoihin.
- Kääri liha kypsennyksen jälkeen folioon vetäytymään n. 5 minuutiksi.
- Viipaloi lopuksi halutun kokoisiksi viipaleiksi tai paloiksi.
Ohratto
- Paloittele sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota niitä oliiviöljyssä paistokasarissa. Lisää ohrasuurimot kasariin ja sekoita huolella.
- Lisää joukkoon kasvislientä 2 dl suuruisissa annoksissa ja sekoittele. Kun neste on kokonaan imeytynyt suurimoihin, kaada kasvislientä lisää. Ohrasuurimoiden kypsennysaika on kokonaisuudessaan noin 30 minuuttia.
- Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla ja viimeistele parmesan juustoraasteella.
Paahdettu juureslisuke
- Pese ja halkaise juuripersiljat ja porkkanat pituussuuntaan kahteen tai neljään osaan.
Asettele viipaleet uunivuokaan ja pirskottele öljy niiden päälle ja mausta suolalla. - Paahda juureksia 200-asteisessa uunissa noin 20 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat sopivasti pehmenneitä.
Basilikaöljy
Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
Resepti on tuotettu EU:n osarahoittamassa Luomu. Se on hyvä merkki -hankkeessa vuosina 2020-2022.