Kaasusta tulee ensimmäisenä mieleen räjähdysvaara, mutta Juhana Roimolan tapauksessa vaaran aiheuttaa ennemminkin äärimmäinen kylmyys. Hän tankkaa työssään autoonsa biokaasua, joka on –160 celsiusastetta pakkasen puolella. Biokaasulla käy maitoauto, jolla luomumaito kulkee tiloilta meijerille.

Maitoauton kuljettaja ei ollut Juhana Roimolalle, 32, varsinainen haaveammatti lapsena, enemmän häntä kiinnosti sotilasura. Saatuaan ajokortin lukioikäisenä hänen oli kuitenkin helppo aloittaa kesätöissä perheyrityksen leivissä. Roimolan suku on pyörittänyt kuljetusyritystä vuodesta 1954. Alusta asti yritys on kuljettanut maitoa valiolaisilta tiloilta meijeriin.

Täysipäiväisesti Juhana on ollut Autoyhtymä Roimola Ky:ssä vuodesta 2019. Lukion ja nykyhetken väliin mahtuu armeijaa reserviupseeriksi asti, opiskelu ja valmistuminen logistiikkainsinööriksi sekä viisi vuotta työskentelyä raskaan kaluston korjaamoissa työnjohtajana ja korjaamopäällikkönä. Maitoautonkuljettajakaan ei välttämättä ole miehen lopullinen ammatti, sillä tällä hetkellä Juhana opiskelee työn ohessa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa.

”Työn ja opiskelujen yhteen sovittaminen onnistuu hyvin, sillä teen itse työvuorolistat ja autolla on minun lisäkseni kolme vakinaista kuljettajaa ja yksi tuuraaja”, Juhana Roimola kertoo.

Luomumaito on varmasti luomua

Samalla maitoautolla kierretään neljää eri reittiä, joista yksi kulkee luomumaitotilojen kautta. Samalla kierroksella ei käydä tavanomaisilla tiloilla. Lisäksi jäljitettävyys on pitkälle automatisoitu meijerin toimesta, joten Juhanan mukaan luomumaito on aina varmasti luomua.

Ajettuaan reitille kuuluvalle tilalle, Juhana tarkistaa Kamu-päätelaitteelta, että ollaan oikealla tilalla ja hyväksyy tilan. Samoin tilalta otettavan näytteen viivakoodi luetaan päätteelle, joten ne voidaan jäljittää oikealle tilalle. Automatisoitu järjestelmä saa vahvistusta ihmisen aisteista, sillä kuljettajan tehtävänä on tehdä myös aistinvarainen arvio maidon laadusta ja tarkistaa, että säiliössä ei ole mitään ylimääräistä. Meijerillä luomumaito puretaan erikseen sille varattuihin siiloihin, joihin ei mene mitään muuta maitoa.

Juhanan kuljettaman auton luomureitti kierretään illalla ja yöllä. Työvuoro alkaa puoli viiden aikaan iltapäivällä Kärkölästä ja takaisin perillä ollaan aamukuuteen mennessä. Kaikille yötyö ja pitkät vuorot eivät sovi, ja toki Juhanankin työvuoroihin mahtuu niitä hetkiä, jolloin väsymys tuntuu. Yöreitillä hän on kuitenkin kokenut mielestään parhaat hetket työssään.

”Kyllä se on parasta, kun kauniilla kelillä ajelee maaseudun rauhassa läpi kylänraittien, on hienot maisemat ja kaunis auringonlasku. Niitä ei muuten ehkä näkisikään, ellei olisi liikenteessä juuri siihen aikaan”, Juhana sanoo.

Työkaverina biokaasuauto

Millainen työkaveri on kymmeniä tonneja painava maitoauto? Juhanan mukaan se vaihtelee keleistä riippuen. Kesäkelissä hän ajaa pitkää matkaa mieluummin isolla autolla kuin henkilöautolla, ylhäällä ohjaamossa on turvallinen tunne. Hankalalla talvikelillä tuntuma tiehen onkin ihan erilainen.

”Kyllä haastavimmat hetket töissä ovat niitä, kun pienet sivutiet ovat peilijäässä ja itsekin liukastellen aamuyöllä laitat ketjuja päälle renkaisiin”, hän kertoo.

Biokaasuauto ei eroa juurikaan tavallisesta dieselautosta. Juhanan mukaan yhtä paljon korjattavaa ilmenee molemmissa, jos mittarissa on sama lukema kuin hänen ajokissaan eli yli 640 000 kilometriä. Biokaasuautoa tankatessa täytyy kuitenkin muistaa suojata itsensä pitkillä vaatteilla, paksuilla hitsarinhanskoilla ja visiirillä, sillä –160 asteinen nesteytetty kaasu aiheuttaa iholla palovammojen kaltaisia paleltumia.

Ehdoton plussa biokaasussa on sen ympäristöystävällisyys. Uusiutuvan biokaasun tuotanto on kiertotaloutta parhaimmillaan: sen raaka-aineeksi sopii lähes mikä tahansa orgaaninen aines, kuten biojäte.

Tänään Juhana Roimolan ajokin käynnistää joku muu, sillä miehellä on vapaapäivä. Muina syksyinä vapaa-aika on kulunut metsästysharrastuksen tai lenkkeilyn parissa, mutta tänään on luvassa opiskelua, joten se tietää iltaa kirjojen parissa.

Tutustu luomun tekijöihin

Teksti on tuotettu Euroopan unionin osarahoittamassa Luomu. Se on hyvä merkki -hankkeessa vuosina 2020-2022.